KRUUNU ūüĒ•

Julkaistu

20.5.2021

Katselin olohuoneeni kattoa ja mieleni teki kokeilla, olisiko mahdollista syljeskellä kattoon, kuten sanonta kuului. Siihenhän minulla nyt oli varaa, ajattelin lamaantuneen tyynesti. Mihinkään muuhun sitten ei ollutkaan.

Päätin melko nopeasti, etten kokeilisi tänään. Olin aivan pätevä syljeskelijä, mutta yksiöni oli vanhassa talossa, jonka huonekorkeus oli yli kolme metriä. Sohvan pohjalta oli matkaa, enkä juuri tänään halunnut vielä oman kuolan mäjähtävän naamaani.

Sellaista minun päässäni sinä päivänä pyöri. Syljeskelyä kattoon, velkoja jotka saisivat minut kikattamaan epäuskoisesti, jos antaisin mielihalulle periksi, tulevia päiviä kalenterissa, jotka loistivat tyhjyyttään. Väsymystä, joka kuukausien paniikinomaisen ponnistelun jälkeen hiipi jäseniini raskaana kuin rauta.

Vaateputiikillani oli mennyt heikosti jo kauan. Myyntikäyrä oli ollut itse asiassa laskusuuntainen melkein alusta lähtien. Ihan alussa pienen kysyntäpiikin oli luonut mitä todennäköisimmin pari pientä juttua lehdissä ja helsinkiläisen ympäristötietoisen vaihtoehtojengin hypetys somessa. Kun asiakkaat olivat alkaneet kaikota, olin hokenut itselleni, että ensimmäiset pari vuotta olivat yrittäjälle aina hankalia. Olin painanut töitä entistä kovemmin muuttaakseni kehityksen suunnan.

Ideani oli ollut käyttää vanhojen vaatteiden materiaalia, työstää kirpputoreilta löytämiäni tai lahjoituksena saamiani tekstiilejä ja luoda niistä uusia vaatteita. Olin suunnitellut houkuttelevia malleja, metsästänyt halvempia materiaaleja, tarjonnut jotain sekä pieni- että isokokoisille. Ajan kuluessa olin kelpuuttanut valikoimiini heikompilaatuisia kankaita alentaakseni tuotteiden hintaa. Olin hajottanut vanhoja vaatteita ja rakentanut niistä uusia, värjännyt ja työstänyt kankaita ja saanut mielestäni aikaiseksi uskomattoman kauniita paitoja, housuja, hameita ja mekkoja.

Mikään ei ollut auttanut. Kaikesta alun vouhotuksesta huolimatta ihmiset eivät halunneet pukeutua kierrätetystä materiaalista valmistettuihin vaatteisiin. Eivät ainakaan minun valmistamiini.

Yksi iso ongelma oli loppujen lopuksi aina ollut hinta. Minun oli pakko laskuttaa työstä, johon kuului paitsi kankaiden ja vaatteiden käsittely myös vaatesuunnittelu ja ompelu. Oli huikean paljon halvempaa hakea housunsa Lindexistä tai H&M:ltä kuin minun kaupastani. Ehkä ihmiset olivat vierastaneet designiakin. Pidin hipahtavasta tyylistä, johon kuului pitkiä hameita, leveälahkeisia housuja, tilkuista valmistettuja takkeja ja toisaalta vaatteista, jotka henkivät 1940- ja 1950-lukuja.

Nyt kaikki, mitä unelmastani oli jäljellä, oli valtava röykkiö vaatteita keskellä ainokaista huonettani ja maksamattomat velat. Liiketilan vuokrat olivat rästissä kuukausien ajalta, ja velaksi ostamani työkalut ompelukoneista kangaspuihin (kangaspuihin!) oli nekin osin maksamatta. Summat eivät olisi olleet valtavia, jos minulla olisi ollut yhtään säästöjä. Mutta minulla ei ollut, enkä keksinyt kuolemaksenikaan, mistä saisin yhtäkkiä sellaisen määrän euroja.

En jaksanut edes yrittää keksiä ratkaisua ongelmaan. Olin henkisesti ja fyysisesti aivan lopussa, eikä Helsingissä tai oikein muuallakaan ollut ketään, jolta kysyä neuvoa. Vanhempiani en halunnut vaivata ja pari vuotta nuorempi veljeni kehottaisi minua todennäköisesti vain palaamaan Ouluun. Se voisi olla ihan todellinen vaihtoehtokin, ajattelin väsyneenä. Minulla ei ehkä ollut enää ystäviäkään, sillä sosiaalinen elämäni oli ollut puolentoista vuoden ajan olematonta, jos lukuun ei otettu miesystäväni kanssa vietettyä aikaa.

Mikko ei ollut valittanut älyttömistä työtunneistani, koska oli jatkuvasti itsekin töissä. Näimme silloin kuin ehdimme, nukuimme silloin tällöin saman katon alla ja söimme satunnaisesti yhdessä. Nyt Mikkoakaan ei enää ollut. Konkurssin ryskiessä minua kohti kuin panssarivaunu olin saanut päähäni, että oli aika luopua firman lisäksi miesystävästäkin.

Ongelmien kasaantuessa Mikko oli tarjonnut omanlaistaan tukea ja turvaa, tarjoutunut maksamaan velkani, jotka hänen tuloillaan olivat pikkurahoja ja pyytänyt minua muuttamaan yhteen kanssaan. MInä olin vastannut ilmoittamalla, ettei juttumme toiminut. Että olimme liian erilaisia. Että päätökseni ei johtunut Mikosta vaan minusta. Että tarvitsin liikaa tilaa alkaakseni todella vakavaan suhteeseen.

Mitä aivotonta paskaa.

Olin riiputtanut Mikkoa löysässä hirressä kolme ja puoli vuotta vain siksi, että olin toivonut lämpeneväni hänelle enemmän. Minun olisi pitänyt lämmetä. Mies oli komea vaaleine, paksuine hiuksineen ja pitkine vartaloineen, hän oli älykäs, kiltti ja hän oli asettunut aloilleen. Hän tienasi mahtavia summia investointipankkiirina. Investointipankkiirina, jumalauta.

Aika ei kuitenkaan auttanut mit√§√§n. En vain syttynyt tarpeeksi. Kun lakkasin valehtelemasta itselleni, my√∂nsin ett√§ Mikon jutut pankkimaailmasta ja sijoittamisesta olivat puuduttavan tylsi√§. Pidin h√§nen penkkiurheiluintoiluaan √§rsytt√§v√§n√§. Ja seksi√§…laimeana. Viimeinen tyytym√§tt√∂myyden aihe johtui p√§√§osin siit√§, ett√§ en voinut unohtaa seksi√§ h√§nen joka j√§√§k√∂√∂n nime√§m√§tt√§ kanssa. Kyll√§, h√§n oli minulle kuin Voldemort – jos satuinkin joskus vahingossa ajattelemaan h√§nt√§, en koskaan sanonut √§√§neen h√§nen nime√§√§n.

Mikon kanssa seksi oli aina toistunut hellänä ja turhauttavan hitaana, ja kun olin yrittänyt olla rehellinen ja kertonut, että toivoin joskus vaihtelua, mies oli loukkaantunut. Hän oli penännyt, kaipasinko sitten käsirautoja tai piiskaa.

Tiesin kyllä mitä kaipasin. En ollut kuitenkaan myöntänyt asiaa oikein itsellenikään, joten olin päätynyt totuttelemaan ja tehnyt parhaani. Siksi hieroessani itseäni joskus miltei epätoivon vimmalla tai manatessani huonoina päivinä pois Mikon kevyiden kosketusten aiheuttamia inhonväreitä, mielikuvitukseni lähti omille teilleen. Olin löytänyt itseni keittiön pöydältä, sängystä, kämäisen olohuoneen matolta hänen kanssaan. Hänen kanssaan minun ei ollut tarvinnut edes hieroa itseäni. Hänen kosketuksensa olivat vaihdelleet lempeän ja lujan välillä, mutta ne eivät ikinä olleet tuntuneet ällöttävältä lääppimiseltä. Hän osasi lukea kehonkieltäni ja puheitani niin, että tiesi kysymättäkin, pitikö minulta naida luulot pois vai halusinko, että rakastelisimme ihanan kiduttavan pitkän kaavan mukaan.

Hän oli loppujen lopuksi ollut myös perimmäinen syy eroomme, myönsin nyt itselleni.

En ollut ottanut tyytymättömyyttäni enää uudelleen puheeksi, koska syvällä sisimmässäni olin tiennyt, ettei Mikko koskaan tuntuisi samalta kuin hän. Ei, vaikka opettaisin häntä kuin sirkuskoiraa. Päätin lopulta suhteemme, kun olin antanut periksi ja sallinut itseni fantasioida toisesta miehestä kuukausia. Se oli tuntunut yksinkertaisesti väärältä. Varsinkin kun kyseessä oli eksäni, jonka olin itse lähettänyt matkoihinsa. Mies, joka niitti nyt mainetta maailmalla hevibändin nokkamiehenä.

Jotkut onnistuivat unelmissaan, toiset eivät, ajattelin filosofisesti ja nousin sohvalta. Minulla oli haaveiden hautaamispäivän kunniaksi  laatikollinen valkoviiniä kylmässä. Joisin perkele kaiken. Joisin kaiken, katsoisin jonkin typerän elokuvan, katsoisin joitain typeriä musiikkivideoita (mutta en varmasti hänen bändiltään) ja samalla voisin antaa itselleni armoa ja luvan purskahtaa itkuun.

____________________________

Kolme tuntia myöhemmin hoilasin epävireisesti Kissin God of Thunderia ja vähät välitin, kun viinilasistani loiskahti nestettä vihreälle maksimekolleni. Hippimekolle, hihitin itseksekseni. Kuka ikinä kuvitteli, että tänä legginsien ja pikamuotiketjujen aikana ihmiset haluaisivat erottua vaatteillaan? Paitsi minä. Tietysti.

Pistin Gene Simmonsin laulamaan uudestaan, nyökyttelin hyväksyvästi hänen överille asulleen ja ärähtelin biisin mukana jo melkoisen humalaisesti. Kun puhelin ryhtyi pirisemään, en heti edes kuullut sitä. Kun sitten havahduin kuulemaan, minulta meni hetki, ennen kuin paikansin laitteen sohvan alta, minne se mystisesti oli liukunut. Numero oli tuntematon.

Tuijotin ruutua ihmeissäni. Muutaman harvan vakioasiakkaan numerot minulla oli tallennettuna, samaten velkojien ja vuokraisännän. Ehkä joku ystävistäni, joita en ollut nähnyt pariin vuoteen, oli vaihtanut numeroaan Рminun numeroni löytyi yhä nettisivuilta ja yritystiedoista. Painoin silmät harittaen vihreää ja vastasin luuriin hieman sammaltaen:

-Kuka kehtaa häiritä mun hetkeä Gene Simmonsin kans?

Linjalla oli hetken hiljaista ja sitten matala, hieman käheä ääni vastasi:

-Ja mä kun luulin, että sä et tykkää hevibändeistä tai naistenmiehistä.

Säikähdin niin, että nakkasin puhelimen hädissäni toiselle puolelle huonetta. Katselin laitetta silmät pyöreinä kuin saatanan sikiötä. Olinko minä kutsunut ajatuksen voimalla Juhanin soittamaan? Miten se oli mahdollista? Ajatukseni eivät olleet olleet kutsuvia. Eivät varmasti olleet.

Vaikka pahan riivaama puhelimeni oli toisella puolella huonetta, kuulin silti, kun pehmeä, kehräävä ääni kyseli:

-Ada? Ootko sä siellä? Haloo?

Ada ei ole täällä, ajattelin paniikissa ja ryömin hitaasti puhelimen ääreen. Tuijotin näyttöä hetken, kunnes Juhani luovutti ja katkaisi yhteyden. Muutaman sekunnin ajattelin kaiken olleen juoppohulluutta, mutta sitten luuri alkoi hälyttää uudelleen. Sama numero.

Muistin viimeisen kerran, kun olin nähnyt Juhanin. Loukkaantuneena, avuttoman vihaisena, suuret kädet puristuneina nyrkkeihin vartalon molemmin puolin. Olimme riidelleet samasta asiasta monta kertaa, mutta se oli ollut viimeinen kerta. Viimeinen kerta, kun olin nähnyt hänet. Viimeinen kerta, kun olin sanonut, etten halunnut maailmaa kiertävän muusikon naiseksi, ja että rokkarit repsahtivat joka tapauksessa vieraisiin. Juhani oli pyytänyt minua mukaan, hän oli tarjoutunut maksamaan matkojani, vakuuttanut, että voisin tehdä töitä hänen rinnallaan.

Olin tyrmännyt jokaisen aloitteen ja ehdotuksen. Halusin oman kaupan ja pysyvyyttä. Olin jo tavannut Mikon, ja hän oli pyytänyt minua treffeille. Kun olin kertonut asiasta Juhanille, hän oli raivostunut toisin kuin koskaan ennen. Hän oli syyttänyt minua selän takana juonittelevaksi lutkaksi, marssinut ulos räiväisten oven niin lujaa kiinni, että koko talo oli tärissyt Рja luovuttanut.

En ollut koskaan kertonut, että Mikko ei ollut tiennyt, että seurustelin, ja että olin vastannut treffikutsuun kieltävästi. Olin päättänyt tieten tahtoen olla kertomatta. Siksi, että olin pelännyt lopulta taipuvani ja asettavani Juhanin ja hänen tarpeensa aina etusijalle.

Neljän vuoden takaiset muistot kirvelivät inhottavasti silmiäni ja sydäntäni, ja kun kirottu puhelin alkoi taas laulaa, minä vastasin.

-Mitä? Mitä sulla on asiaa? Ootko sä kuullu, miten mun on käyny? Haluutko sä nauraa mulle?, haukahtelin epäselvästi ylidramaattisella ja itsesääliä tihkuvalla äänellä.

Kun mies ei heti vastannut, sydämeni alkoi tykyttää nopeasti ja viinistä kohmeiset aivonikin alkoivat virkistyä kummasti. Mitä ihmettä Juhani halusi?

-Mä tarvin sua.

Tummalla, matalalla äänellä lausutut sanat saivat kihelmöivän kuuman syyhyn syttymään ihoni alle.

Luoja, miten min√§ olin kaivannut tuota √§√§nt√§. √Ą√§nt√§, naurua, suuta, vaaleanvihreit√§ silmi√§, vartaloa. Miest√§. Kyll√§, min√§kin tarvitsin Juhania. Niin kovasti. Niin kovasti, ett√§ minua itketti helpotuksesta nyt, kun mies oli soittanut ja…

-Meidän levy-yhtiö ilmoitti talvella, että me tarvitaan imago. Meillä on ollu jo pariki suunnittelijaa, mutta mä annoin eilen taas yhelle pöljälle lähtöpassit, ja mä tarvin jonku tilalle ja vähän äkkiä.  THC on kasvanu bändinä ja meillä on ekat isot keikat Jenkeissä ens syksynä ja Euroopan rundi alkaa pian. Mä en suostu missään nimessä pukeutuun minkään luksusketjun vaatteisiin oli ne miten katu-uskottavia hyvänsä, enkä mä ehdi taas haastatella kymmentä ihmistä. Mä tiedän, että sä osaat puvustaa meidät. Mut. Mulle pitää luoda kuulemma yksilöllinen tyyli. 

Kirpeä pettymys vihloi sisimpääni sitä voimakkaammin, mitä pidemmälle Juhani pääsi. Vaikka miehen uutiset olivat minulle taloudellisesti jättipotti, nopea ja vaistomainen reaktioni hänen sanoihinsa hävetti minua. Tiesin kuitenkin humalaisenakin, että olin liian rahaton ja työtön kieltäytyäkseni. Sellaisesta työstä, josta Juhani puhui, maksettaisiin taatusti hyvin. Itse asiassa Juhani bändeineen oli varsinainen deus ex machina.

Se ei silti tarkoittanut, ettenkö voisi pyristellä.

-Eiks paljas rinta ja farkut riitä imagoksi? Niistähän sut tunnetaan, töksäytin ylimielisesti.

-Ahaa. Sä oot seurannu meitä, Juhani hyrisi kuin kermaa latkinut kissa.

Kirosin mielessäni. Miksi helvetissä miehen piti soittaa, kun olin kahden promillen humalassa? En varmasti olisi möläyttänyt mitään noin tyhmää selvin päin.

-No…no…s√§ nyt oot ollu uutisissa.

-Kukaan ei pakota lukeen tai kattoon niitä, mies huomautti.

-Eikä kukaan pakota mua tekeen sulle jotain pukuja!, suivaannuin vastaamaan.

-Terve järki kyllä pakottaa. Sun putiikki on kiinni. Se ei oo hyvä merkki. Ootko sä humalassa? Sä kuulostat oudolta.

-Mist√§ s√§ tied√§t? Miten s√§ voit tiet√§√§…

-Mink√§? Viimeisimm√§n siit√§, ett√§ s√§ kuuntelet Kissi√§ ja s√∂ss√∂t√§t kuin s√§ olisit unohtanu tekarit vesilasiin. Tai ehk√§ se karkinsy√∂nti on viimein vieny sulta hampaat ja…

-Sanoo herra huumeparoni! Kuinka monta tuomiota sä oot saanu hallussapidosta? Mun sokeririippuvuus ei sentään oo rikos!

-Mun tuomiot on kannanotto luonnontuotteen kasvatuksen ja käytön puolesta, Juhani vastasi rauhallisesti.

-Mä tiedän yhden luonnontuotteen, jota sun ei tarvi kasvattaa eikä ostaa. Avaat vaan suus ja sitä putoilee mielin määrin ympäriinsä niin, että sillä vois lannoittaa maailman kaikki marihuanaviljelmät!

-Et sä niin kauheen päissään vissiin ookaan, mies vastasi tyytyväisesti ja jatkoi juttujaan häiriintymättä.

-Sun veljes sanoi tossa pari kuukautta sitten, ett√§ sulla menee aika huonosti. M√§ k√§vin t√§n√§√§n sun kaupalla, kun m√§ aattelin tehd√§ mun ehdotuksen naamatusten. M√§h√§n sanoin, ett√§ tommonen kivijalkakauppa vaatii kunnon paikan ja investoint…

-Mä investoin kohta palkkamurhaajaan, jos sä et pidä päätäs kiinni.

Sama tyyppi saisi käydä listimässä veljeni, ajattelin murhanhimoisesti. En ollut edes tiennyt, että Alpo piti yhteyttä eksääni saati että hän juoruili tälle mitä sattui. Juhania ei lähitulevaisuudessa siintävä väkivaltainen kuolema hätkäyttänyt. Hänen äänensä oli viileän asiallinen, kun hän aloitti:

-Ei kukaan l√§he johonki Pohjois-Haagan vanhaan ostariin hakeen vaihtoehtokuteita…

Siirsin puhelimen korvaltani ja katselin sitä julmistuneena.

-Mä tiedän! Mä tässä oon konkurssia tekemässä, keskeytin vihaisesti ja lisäsin kipakasti:

-Mä en puhu mun kaupasta enää mitään. Mitä se sun projekti käytännössä tarkottaa?

-Ai sä siis oot sittenki kiinnostunu?

Suljin silmäni ja hengitin nenän kautta, kun vastasin:

-Totta kai mä oon kiinnostunu. Mutta saisinko mä sellasen sopimuksen, että sä et saa avata suutas mun lähellä?

-Miten mä sitten viestin? Kehonkielelläkö?, Juhani kyseli pehmeästi ja lisäsi:

-Mitä se sun pankkiiri siihen sanoo? Mä oon mahtava kehonkielessä. Varsinki sun kans.

Vartaloni suorastaan säpsähti, ja vereni alkoi kuplia suonissani kuumana ja vaativana. Suustani pääsi pieni hengähdys, jota Juhani ei onneksi voinut kuulla.

-Mistä mä aloitan? Ja milloin?

-Laitanko m√§ tekstiviestin vai jonku viittomavideon…?, mies kysyi viattomasti.

En alentunut vastaamaan. Juhani sanoi äänellä, joka oli taas ilmeettömän asiallinen:

-M√§ tarvin sut vaan palaveriin. N√§in aluksi. M√§ laitan sulle tekstarilla tarkemmat tiedot ja jutellaan paremmin ylihuomenna. √Ąl√§ juopottele huomenna.

_______________________________

Parin päivän päästä pääni oli tukkoinen ja vatsaani kalvoi närästys aivan kuin olisin vieläkin ollut krapulassa, mutta fyysinen oloni ei ollut mitään verrattuna pakokauhuiseen jännitykseeni. Olin palmikoinut tummanvaaleat, vaaleammilla raidoilla elävöitetyt hiukseni lettikruunuksi pääni päälle ja pukenut ylleni leveälahkeiset musteen väriset pellavahousut ja oranssin tunikan, jossa oli suuri, pussittava kaula-aukko ja jonka sivulla olevista nahkanyöreistä pystyi säätämään vaatteen pituutta ja laskoksia. Huhtikuinen ilma oli lämmin mutta tuuli vielä viileä, joten olin valinnut päälleni nilkkapituisen takin, jonka olin valmistanut sinisestä silkkisametista. Takin olin tehnyt itselleni jo aikaa sitten, liiketoimintaa aloitellessani.

Näytin mielestäni tyylikkäältä ja ammattimaiselta, ja muistutin itseäni siitä, että siten minun pitäisi tulevaan projektiinkin asennoitua. Tyylikkään ammattimaisesti. Tehtävänä, josta maksettiin palkkio. Loistavana tilaisuutena, joka johtui ehkä sattumasta ja Juhanin halusta löytää nopea, helppo ratkaisu, mutta joka yhtä kaikki näyttäisi hienolta ansioluettelossani. THC:n pukusuunnittelija. Vai stylisti? Imagokonsultti? Ehkä kaikkea. Saisin pian tietää.

Päänsisäinen tsemppipuheeni ei auttanut mitään siihen, että polveni tuntuivat heikoilta ja sydänalaani puristi, kun astelin levy-yhtiön ovista sisään. Kysyin vastaanotosta neuvoa, käännyin oikealle ja sitten kuulin naurun. Sametinpehmeän, upottavan naurun, joka toi mieleeni syntisiä asioita Рmustia silkkilakanoita, verenpunaisia ruusuja, alastomia vartaloita. Nielaisin ja pysähdyin hetkeksi, kun veri pakkautui kaikkiin erogeenisiin pisteisiini. Sellaisiinkin, joita en ollut muistanut. Kuten hiusrajaani niskassa ja kyynärtaipeisiini.

Juhani kuului sanovan jotain, ja minä vedin henkeä ja pakotin itseni liikkeelle. Kun astuin avoimesta ovesta sisään, pikkutakkiin ja Uriah Heepin bändipaitaan pukeutunut pieni, hieman harmaantunut mies nousi pöydän päädystä ja riensi minua vastaan.

-Ada Maasalo? Matti Kosonen. Tervetuloa, tervetuloa, mies touhotti.

Hän kätteli minua nopeasti ja hymyillen, mutta huomasin kyllä, että hänen pinnallisen ystävällisyytensä alla piili selvää epäluuloa. Sen saattoi huomata kasvojen kireydestä, hieman siristyneistä ruskeista silmistä, nopeasti pois päin kääntyvästä vartalosta.

-Sä sitten oot kai luotu tekeen projektia THC:lle. Niin Juhani ainakin väittää.

Nyt miehen äänikin oli epäluuloinen. Hän kiiruhti takaisin tuoliinsa, ja minä jäin tuijottamaan vedenvihreisiin silmiin, jotka olin löytänyt alle sekunnissa. Alle kahdessa sekunnissa minulle oli kehittynyt happivaje.

Maailma tuntui py√∂r√§ht√§v√§n ymp√§ri, ja sen py√∂r√§hdyksen my√∂t√§ siirryin ulottuvuuteen, jossa ei ollut ket√§√§n muita kuin min√§ ja Juhani. Mantelinmuotoiset vaaleanvihre√§t silm√§t olivat ennallaan. Ehk√§ ne katsoivat minua kovemmin ja arvioivammin kuin ennen, mutta niiden v√§ri ja vaikutus olivat pysyneet t√§ysin samoina. Miehen hiukset olivat hehkuvan, t√§ytel√§isen kullanruskeat toisin kuin nelj√§ vuotta sitten. Ennen Juhani oli aina v√§rj√§nnyt tukkansa kammottavilla neonv√§reill√§. Kuka ihmeess√§ peitt√§√§ tuollaisen v√§ris√§vyn?, mietin kaukaisesti ja panin merkille, ett√§ hiukset olivat my√∂s pidemm√§t. Ne ulottuivat lyhyen√§ polkkatukkana leukapieliin saakka. Nielaisin, kun katseeni osui leve√§√§n, kapeahuuliseen ja niin ilmeikk√§√§seen suuhun. Se suu osasi tehd√§ sellaisia asioita, ett√§…

-Moi Ada!, vierestäni kuului, ja minun oli vastentahtoisesti hätkähdettävä hereille.

Mustiin pukeutunut tumma, pitkä ja laiha mies nousi ylös virnistellen ja kaappasi minut kömpelöön halaukseen.

-Tino, minä henkäisin ja halasin takaisin.

Mies oli Juhanin paras ystävä ja siirtynyt edellisestä bändistä THC:n rumpaliksi. Muut jäsenet olivat vaihtuneet. Kättelin keskimittaisen, tukevan ja vaalean Kasparin, jonka tunnistin kuvista basistiksi. Toinen vaalea, parrakas mies oli kitaristi, Late.

-Onko sulla taas vispilänkauppaa Juhanin kans vai onks tää pukuleikki ihan tottakin?, Tino laukoi hyväntuulisesti.

Pieni levy-yhtiön mies näytti säpsähtävän.

-Ootko sä pyytäny jonku harrastelijatyttöystävän näin tärkeeseen projektiin?, hän älähti jo peittelemättömän vihamielisesti Juhanille.

-En. Ada on mun eksä, mutta maailma on eksiä täynnä. Eikse oo  pääasia, että se hoitaa hommansa?

Juhanin käheä, melkein savuinen ääni kierteli ympäri huonetta, mutta hänen silmänsä pysyivät minussa.

-M√§…mulla on kansio mun t√∂ist√§, ilmoitin tavanomaista hauraammalla √§√§nell√§.

-Toivottavasti, Matti levy-yhtiöstä tuhahti ja käänsi paheksuvan katseensa takaisin Juhaniin.

-Jos s√§ et olis niin ehdoton, me oltais jo saatu sulle maailmanluokan…

-Jos mä en olis ehdoton, THC:tä ei olis olemassakaan. Mä en pukeudu mihinkään rengaspaitaan ja sulkiin saati Gucciin. Piste. Sitä paitsi Ada on maailmanluokkaa vaikka missä, Juhani keskeytti ja viittasi suureellisesti hänen ja Matin välissä olevaan tuoliin.

Miehen sanat eiv√§t kuulostaneet pelk√§st√§√§n kohteliaisuudelta. Pujottelin hiukan peloissani h√§nen viereens√§ ja j√§in istumaan katse liimattuna edess√§ olevaan p√∂yt√§√§n. Mit√§ v√§hemm√§n Juhania katselin, sit√§ parempi. Tosin sill√§ strategialla ei pitk√§lle p√∂tkitt√§isi, jos aioin suunnitella h√§nelle vaatteita. Mieleeni hiipi kuva minusta mittaamassa miehen leve√§√§ rinnanymp√§ryst√§√§. Juhanin rinta olisi paljas, min√§ saisin koskettaa pitk√§st√§ aikaa ruskeaa karvoitusta ja lihaksia ja…

-Neiti Maasalo? Kuulitteko te?, levy-yhtiön Matti kiekui vieressäni.

Heräsin ja mieleni teki takoa päätäni pöytään. Olin vajonnut niin nopeasti pukusuunnittelijan päiväunelmiin, ettei minulla ollut aavistustakaan, mitä hän oli sanonut.

-Kantava idea, Juhani mutisi hiljaa katsomatta minuun.

Rykäisin kuuluvasti ja kelasin sekunneissa vaihtoehtoja, joita olin pari päivää pyöritellyt.

-Jotain maanl√§heist√§ ja…rouheaa. Nahkaa. Pellavaa.

Matti avasi jo suunsa halveksuvan näköisenä, mutta painoin päälle.

-Ei mit√§√§n tavallisia nahkahousuja tai -takkeja. Ep√§tavallisia leikkauksia. Juhanille ehk√§…konjakinruskea maahan asti ulottuva liivi. Paljaat k√§sivarret…

Suuni kuivui, kun ajattelin Juhanin paljaita käsivarsia, mutta jatkoin urheasti:

-Tilkkuty√∂t√§. Vaikka hirvennahkaa. V√§h√§n kallista, mutta ekologista. V√§h√§n eri s√§vyj√§. Housut vois olla denimi√§ niinku kai t√§h√§n astikin, mutta nahka tietty toimis kans. Ihomaalia ehk√§ rintaan ja hmm..kasvoille…Ehk√§ joskus kaapumainen, v√§h√§n kalevalaishenkinen vaate alaosaksi…

Matti alkoi näyttää hillityn tyytyväiseltä, mutta Juhani puuskahti:

-Kaapu? Tarkotaksä jotain hametta?

Nyökkäsin lujasti katsomatta Juhaniin.

-Tied√§tteh√§n te, miten yli hilseen metallib√§ndien kuvasto ja puvut voi menn√§. Monet √§ij√§t pukeutuu mustiin farkkuihin ja paitoihin, mutta aika useilla on jotain, mik√§ on niille ominaista. Kornin j√§tkill√§ on usein pitk√§t rastat ja m√§ oon n√§hny sen solistin kiltiss√§. Marilyn Mansonin silm√§nymp√§rykset on aina mustalla tuhrittu ja suu maalattu. Tuomas Holopaisella on usein hattu, jopa silinterihattu ja Marcolla oli se kaksijakoinen parta. Ent√§s Ghost tai Behemoth? M√§ en ajatellu mit√§√§n maskeja tyyliin Kiss tai Slipknotin naamareita, mutta jotain tunnistettavaa. Behemothilla on usein…

Juhani pärskähti.

-Behemoth! Ripustanko mä seuraavaksi ristin ylösalaisin mun kaulaan? Joo, ei kiitos.

En edelleenkään suostunut katsomaan sivulleni vaan henkäisin:

-Et tietenk√§√§n. M√§ vaan tarkotan, ett√§…jos te haette tilaa maailmanmarkkinoilta, ne on t√§ynn√§ mustiin pukeutuneita miehi√§. Se, ett√§ s√§ esiinnyt rinta paljaana, on oikeestaan tosi hyv√§ alku…mutta niit√§ki on. Iggy Popista…

Matala, käheä ääni oli kärsimätön, kun se keskeytti:

-Miks kaikki aina jankuttaa siitä. Mulle tulee kuuma! Se se syy on. Mä soitan ja laulan ja liikun yhtä aikaa, ja vaikka mulla on pirun hyvä kunto, mä hikoilen silti.

-No sith√§n on hyv√§, ett√§ m√§ ajattelin nahkaliivi√§. S√§h√§n voit riisua sen pois yhten√§ ohjelmanumerona. Ja sellainen pellavakaapu vois toimia housujen p√§√§ll√§…ja senki vois riisua…

-Riisunko m√§ lopulta mun housutki? Koska silleen me ainaki saadaan optimaalinen huomio. M√§ teen sen jossain syv√§n etel√§n kaupungissa Jenkeiss√§. Sanotaan vaikka…Savannah’ssa! Viis minsaa ja kyt√§t roudaa mua jo pois lavalta, mutta palstamillimetrit on taattu!

Näin Matin vajonneen ajatuksiinsa ja nyökkäilevän hitaasti, mikä antoi minulle itsevarmuutta. Tunsin itseni tarpeeksi vahvaksi kääntääkseni viimein pääni ja kohtasin vedenvihreän, tiiviin tuijotuksen.

Kehoni jysähteli kaipauksesta ja vatsanpohjaani kouri, mutta vastasin suloisella äänellä ripsiäni räpsytellen:

-Tietty jos sulle tulee helposti kuuma, niin mit√§ mielt√§ s√§ olisit nahka…sortseista? Tosi lyhyist√§ sellaisista? Siihen cowboybootsit ja ehk√§…stetsoni…

Juhanin ilme oli ankara, mutta olin näkevinäni hänen suupielensä nytkähtävän.

-Mitäkö mieltä mä oon? Mun on myönnettävä, että mä oon hämmentyny. Mä luulin, että mä vedän The Happiest Country -nimistä kokoonpanoa, mutta ilmeisesti  mun maa on kutistunu kyläksi ja me ollaanki Village People. Tino, sun pitää hakee se sun intiaanipäällikön päähine. Kohta vedetään Macho Man ja Go West potpurina.

Purin huuleeni, mutten voinut estää virnistystä leviämästä kasvoilleni samalla, kun tietyt sanat kolkuttivat muistini ullakolle ja löysivät sen, mitä etsivät. THC. The Happiest Country. Juhanin bändin nimi oli harhautus. Alun perin hän oli saanut ideansa poltellessamme ruohoa ja uhannut, että vaihtaisi silloisen bändinsä Parasiten nimen THC:ksi, koska toivoi ihmisten saavan musiikistaan yhtä hyvät kiksit kuin ruohosta saattoi saada.

THC oli lyhenne tetrahydrokannabinolista eli kannabiksen p√§ihdytt√§v√§st√§ aineesta ja b√§ndin virallinen nimi The Happiest Country vain sopiva leikkinimi. Olimme jo eronneet, kun Juhani oli perustanut THC:n, mutta muistin viel√§kin el√§v√§sti, mit√§ sin√§ iltana oli tapahtunut, kun Juhani oli keksinyt nimen. H√§n oli jo silloin varautunut keksim√§√§n kunniallisempia peitenimi√§ lyhenteelle. Suomi oli juuri julistettu maailman onnellisimmaksi maaksi ensimm√§ist√§ kertaa, mutta mies oli luetellut my√∂s sellaisia vaihtoehtoja kuin Tediously Happy Chap, The Hottest Chick ja Terribly Happy Couple. H√§nen lausuessaan nimi√§, h√§nen huulensa olivat kulkeneet rinnoillani ja vatsallani ja sitten…

Käänsin katseeni nopeasti kohti vastapäätä istuvaa Kasparia ja vinkaisin ensimmäisen mitä mieleen tuli:

-Ehkä jotain päähän! Sarvet. Hirven. Tai poron. Tai niistä tehty kruunu.

-Hyv√§ idea! ҆amanismia tai jotain semmoista. Uppoaa aina yleis√∂√∂n, Matti ihasteli.

Miesten ilmeet venähtivät, ja Juhani kuittasi ärtyneellä äänellä:

-Mä en oo ollenkaan varma, vetäisinkö mä sittenki mieluummin jonku naamarin päähän.

Luonnostelin Matin ja bändin silmien alla muutaman kuvan ideoistani. Matti oli varsin suosiollinen, varsinkin kun lisäsin Juhanin hahmolle valtavat hirvensarvet päähän. Tino tyrski takanani, ja kuulin Juhanin hekottavan ja haistattelevan ystävälleen, mutta kukaan ei sanonut mitään poikkipuolista.

Puhuimme aikataulusta, vaatteiden valmistuksesta, siitä kauanko ideointi kestäisi ja lopulta Matti totesi:

-Meh√§n juteltiinki jo t√§st√§, ja K√∂pi ja Juhani on samaa mielt√§. Koska t√§√§ pukusuunnittelijan l√∂yt√§minen on osoittautunu hmm… hankalaksi, t√§ss√§ on kulunu aikaa, ja meid√§n pit√§√§ ly√∂d√§ nyt kaksi k√§rp√§st√§ yhdell√§ iskulla. Juhani tekee pienen kierroksen eri puolilla Eurooppaa ennen varsinaista kiertuetta. Sit√§ on pyydetty tosi moniin haastatteluihin. Lehti√§, radiokanavia, pari tv-esiintymist√§, sen semmoista. Onhan THC ollu nosteessa, mutta se v√§h√§n yll√§tti meid√§t silti, ja t√§√§ on niinku syksyn promokierroksen jatke. S√§ meet mukaan. Otat mitat muista pojista tuossa aulan pikkuneukkarissa – siell√§ on mittanauha ja muistiinpanov√§lineet – ja keskustelet matkalla Juhanin kans ja ideoit sen asujen ymp√§rille kaiken muun. S√§ voit ty√∂skennell√§ matkalla.

Suuni valahti typerästi auki. Tiesin, että Köpi oli bändin manageri, ja jos Juhanikin oli suunnitelmissa mukana, olin pulassa. Matti pyyhälsi ulos sanottuaan lyhyet hyvästit, ja bändin jäsenet alkoivat siirtyä mittauspaikalle naureskellen nahkasortseille ja hirvensarville, mutta minä istuin paikoillani kuin betoniin valettuna. Näin sivusilmälläni, että myös pitkä hahmo vieressäni nousi, mutta kääntyi sitten istumaan neuvottelupöydän reunalle.

Kun huone tyhjeni, työntäydyin itsekin vaivalloisesti ylös ja yritin keksiä, millä ilveellä välttäisin Euroopan kierroksen Juhanin kanssa. Tunsin itseni liian heikoksi sellaiselle matkalle. Tiesin, että päätökset oli todennäköisesti tehty jo puolestani, mutta eihän yrittänyttä laitettu. Hain itsevarmuutta pituudestani, joka ei tietenkään kilpaillut Juhanin 190 sentille, mutta kahdeksan sentin koroissa minäkin olin sentään reilusti yli 180 senttiä.

Ennen kuin aivan uskalsin katsoa miest√§ silmiin, vilkuilin tummansinisiin farkkuihin verhottuja s√§√§ri√§ ja maitokahvin v√§rist√§ yksinkertaista, pitk√§hihaista t-paitaa, jonka kangas nuoli ihanaa, suurta yl√§vartaloa ja kiristyi kiehtovalla tavalla hauisten ymp√§rille… Huomasin joutuneeni ojasta allikkoon ja kiskaisin silm√§ni nopeasti Juhanin silmiin. Nostin k√§teni puuskaan ja tokaisin:

-Mulla olis muutaki tekemistä, kuin lähteä lamppaamaan sun kans ympäri maailmaa.

Juhanin hienostunut, suora nenä nyrpistyi, miehen kasvoille levisi hyinen, pitkästynyt ilme ja hän lateli:

-Niinpä tietenki. Ainahan sulla on ollu. Mä luulin, että tällä kertaa sua kiinnostais ees raha. Mutta siitä vaan. Jää selvittään velkojas tänne, jos sä et usko, että sen voi Suomen kaltaisessa maassa tehdä verkkopankin välitykselläkin. Vai mitä muuta sä voisit tehdä? Laskea rättejäs ja vollottaa sun investointipankkiirin olkaa vasten? Kai se jätkä sentään hoitaa sun konkurssin?

Tajusin valinneeni todella v√§√§r√§t sanat ja huojahdin, kun miehen iskut osuivat kuin nyrkki palleaan. Juhani oli vaikuttanut aiemmin puhelimessa melko yst√§v√§lliselt√§. T√§n√§√§n h√§n oli ollut hieman…ilmeet√∂n, mutta h√§n oli heitellyt vitsi√§ asuista ja…

Yritin kerätä ajatuksiani ja änkytin tieni entistä syvemmälle hetteikköön:

-Mun…mun suhde Mikkoon ei kuulu sulle…

Vastaus leikkasi ilmaa kuin nopea piiskanisku.

-Ei. Sehän ei kuulunu mulle ees silloin, kun me oltiin vielä yhdessä.

Kardinaalimunaus. Vitunmoinen virhe, ajattelin hädissäni, kun muistin liian myöhään Juhanin olevan edelleen siinä uskossa, että olin säätänyt Mikon kanssa hänen selkänsä takana. Ajatukset kaaoksessa katsoin, kuinka Juhani keinautti itsensä ylös pöydältä ja otti askeleen lähemmäs. Mies ojensi kätensä niskalleni, ohjasi äkkiä täysin tahdottomaksi muuttunutta kehoani lähemmäs ja kuiskasi korvaani:

-Sä oot pyöristyny.

Epämukava itsetietoisuus ryömi sisälleni. Minä olin pyöristynyt. Minua eivät huolet kuihduttaneet kuten monia muita. Viimeisten stressaavien kuukausien ajan olin syönyt karkkia ja pullaa tavallista enemmän, ja koko 40 oli muuttunut 42:ksi.

Minun olisi pit√§nyt osata peruuttaa eik√§ seist√§ miltei Juhanin syliss√§ kuin mik√§kin patsas, mutta en pystynyt. Miehen tylyist√§ sanoista huolimatta kaikki vanhat, taianomaiset tunteet olivat nousseet taas pintaan ja rationaaliset ajatukset muuttuneet vastaavasti ep√§selv√§ksi m√∂ss√∂ksi. Juhani tuoksui niin taivaalliselta, h√§nen k√§tens√§ oli niin l√§mmin, h√§nen hengityksens√§ hiuksiani ja korvaani vasten synnytti vartalossani v√§reit√§, joka tuntuivat jalkov√§liss√§ni asti…

-Sä näytät hyvältä. Tosi hyvältä, Juhani huokaisi ja kiersi yhden kampauksestani irronneen suortuvan sormensa ympärille.

En ymmärtänyt lainkaan, mistä nyt tuuli, mutta en jaksanut välittää. Miehen toisen käden sormet levittäytyivät ristiselälleni, hän nykäisi minua lempeästi puoleensa niin, että painauduin pitkää, lihaksikasta vartaloa vasten ja hänen suunsa vaelsi poskellani. Käteni liukuivat antautuvasti Juhanin vyötärölle, pääni kääntyi vastaanottamaan suudelmaa ja tunsin, kuinka kehoni hieroi itseään kutsuvasti Juhania vasten, suorastaan kipeänä kiihtymyksestä.

Mies nosti päätään ja kysyi silmät viiruina, petollisen pehmeällä äänellä:

-Nussitaanko heti vai myöhemmin? Sitä lajia sä kyllä saat, mutta sun pitää ymmärtää pari juttua. Työn lisäksi se on kaikki mitä sä saat. Jos tää matkasuunnitelma on sulle ongelma, mä etin jonku toisen. Jos työskentely mun kans on ongelma, mä etin toisen. Jos mun velvoitteet on ongelma, mä etin toisen. Mä en enää ruinaa, enkä mä ryntäile tai kiirehdi mihinkään, minne arvon neiti sattuu mut haluamaan. Mä en ylipäänsä enää aio ottaa sulta mitään vaatimuksia vastaan, kun sä ite et kykene mihinkään kompromisseihin. Mä arvostan sun työtä ja mä voin vittu vetää jonku nahkaviitan päälle, koska tässä bisneksessä sun täytyy valita sun taistelut. Mutta sun kans mä en enää taistele. Ja koska mulla ei oo tapana pettää ketään, mä sanon suoraan, että jos sä haluut panna, mä panen mielellään. Mutta mulla on muita naisia kans. Aina.

Juhanin sanat tipahtelivat sisälleni kuin jääpuikot. Olin niin järkyttynyt, että kun astahdin taaksepäin, olin kompastua tuoliin.

Juhani nappasi minua käsivarresta, ja tuijotin miehen kättä kuin käärmettä. Alun Рehkä kuvitellun Рystävällisyyden jälkeen niin kylmä kyyti tuntui pakahduttavan pahalta. Varsinkin, kun mies oli koskettanut minua ja saanut taas kaiken yhtä sekaisin kuin vuosia aiemmin.

-M√§ en….M√§ en…en…

En näköjään saanut muuta suustani. Sitten minulta pääsi avuttomasti:

-Sä olit puhelimessa ihan ystävällinen.

Juhani kohotti paksuja suoria kulmiaan ja hymyili aavistuksen verran.

-Enhän mä nytkään oo tyly. Nää on vaan reunaehdot, jotka sun pitää tietää. Toissapäivänä sä olit humalassa ja työtön. Tänään sulla on töitä, jos sä haluut. Mä soitin, koska sä oot loistava pukusuunnittelija, olipa meidän suhde aikoinaan mitä tahansa. Ymmärsitkö sä, mitä mä äsken sanoin?

Olinko minä ollut sellainen hirviö?, ajattelin pää tuskallisesti kumisten. Niinkö Juhani sen kaiken näki? Että halusin kaiken tapahtuvan omilla ehdoillani ilman, että osasin tulla puolitiehen vastaan. Ajatus tuntui pelottavan lohduttomalta. Niin lohduttomalta, etten osannut edes suuttua. Eikähän minulla ollut varaa suuttua tai tehdä paljon muutakaan kuin suostua.

Suoristin hartioitani ja katsoin varovaisesti viileisiin vihreisiin silmiin.

-Okei. M√§ ymm√§rsin. M√§ tarvin t√§n homman. Tuota…kiitos kun s√§ ajattelit mua. Ja Mikko on…

-Mua ei sun Mikko kiinnosta. Me lähdetään huomenna. Ekana Pariisiin. Ja muuten, mitään sarvia mä en päähäni pistä.

 

KIINNOSTUITKO TARINASTA?

Osta koko kirja T√ĄST√Ą (4,50 EUR. SIS. ALV)!

TARINAN LUVUT 2-3 VOI OSTAA ALLAOLEVAN LINKIN TAKAA HINTAAN 1,65 EUR (SIS. ALV)

KRUUNU 2-3 PDF

KRUUNU 4-5 PDF

KRUUNU 6-7 PDF

KRUUNU 8-10 PDF

 

Lue lisää tarinoita

JUHLAT 3-5 kaupassa!

Hei! Ehkä olette jo huomanneetkin, että ensimmäiset luvut Juhlista ovat luettavissa, mutta koska tiedän osan teistä seuraavan Ajankohtaista-osiota, pistän linkin lukuihin vielä tännekin. Näin joulun alla ja pimeän painaessa päälle on ollut kivaa kirjoittaa tarinaa,...

Juhlat 2 ūüĒ•

Todellinen journalisti on rohkea, eikä pelkää suuriakaan haasteita. Hän etsii totuutta pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti ja on valmis tekemään sen eteen moninaisia uhrauksia. Totuushan ei pala tulessakaan, mutta usein sitä yritetään peitellä ja salata. Toimittajan...

Juhlat 1. luku ūüĒ•

Juhlien ensimmäinen luku on vähän kuin teaseri. Sankari ei vielä esiinny siinä, mutta asetelma tulee selväksi. Poikkeuksellisesti julkaisen tarinasta myöhemmin kakkosluvunkin ilmaiseksi. Se tapahtuu sitten, kun laitan ensimmäiset maksulliset luvut myyntiin....