KARTANO ūüĒ•ūüĒ•ūüĒ•

Julkaistu

10.4.2021

-Ne halus järjestää perinteisen aristokraattisen kesän ennen häitä. Mitä pirua se sitten tarkoittaaki. Kaikki kutsutut voi saapua heti kesäkuun alusta ja pappa betalar. 

Tirskahdin Tuulan äänensävystä paistavalle ironialle istuessani autossa, matkalla Budapestin lentokentältä kohti koko kesän kestävää pestiä unkarilaisessa kartanossa.

-Ei ne sitten Ranskaan tai Englantiin lähteny? Halusko ne ihan tosissaan ekana vaihtoehtona tulla Unkarin maaseudulle? Siitäki huolimatta, että ollaan Balatonilla?, kyselin huvittuneena.

Tuleva esimieheni vilkaisi minua nopeasti ja virnisti.

-Ihan varmasti Armi ja Fanny olis vuokrannu jonku herttuan kartanon Englannista, mutta mä luulen, että siinä kohtaa pappa vähän ärähti. Mä oon aika varma, että me ollaan täällä budjetin takia. Seppo kun ei oo herttua vaan suomalainen mies, joka pyörittää vaan hyvin menestyvää tilitoimistoketjua. Mutta sen vaimo luulee kohonneensa rahan myötä kreivittäreksi tai jotain. Tytär kans. Hieno paikka se kartano kumminki on ja onhan se aikanaan rakennettu jonku kreivin kesäasunnoksi. Siinä saa Armi fiilistellä.

Tuula oli soittanut minulle vain viikkoa aiemmin ja pyytänyt minua töihin, kun hänen jo palkkaamansa työntekijä oli peruuttanut tulonsa. Kartanoa asutti Mäkisen varakas perhe vieraineen ja kesä huipentuisi perheen tyttären Fannyn häihin. Auttaisin kaikessa mahdollisessa: ruoanvalmistuksessa, siivouksessa, häiden valmistelussa, paikallisen työvoiman ohjaamisessa Рmihin minua vain tarvittiin.

Tunsin Tuulan melko hyvin tehtyäni jo vuosia keikka- ja kesätöitä hänen pitopalveluyrityksessään, eikä työtarjous olisi voinut tulla parempaan aikaan. Olin valmistunut vasta restonomiksi, eikä minulla ollut töitä, koska olin luullut reilaavani poikaystäväni kanssa koko kesän ja muuttavani sen jälkeen hänen kanssaan yhteen. Tatu vain oli päättänyt toisin ja ilmoittanut minulle kolme viikkoa sitten, että saisin unohtaa reilaamiset, muuttamisen yhteen ja itse asiassa hänet itsensäkin. Hän oli tavannut elämänsä rakkauden, eikä minulle enää ollut käyttöä.

Valinta ei ollut ollut kovin vaikea, kun vaihtoehtoina oli kesäinen Balaton-järvi ympäristöineen tai kyynelehtiminen pienessä opiskelijaluukussa. Olin sitä paitsi 27-vuotiaana aika vanha jälkimmäiseen. Opiskelijaluukkuun siis. Valmistumiseni oli kestänyt pidempään kuin opiskelutovereillani, koska olin tehnyt mahdollisimman paljon töitä opintojeni aikana selvitäkseni mahdollisimman vähällä lainalla.

Ainakin voisin parannella särkynyttä sydäntäni ja kolhiintunutta itsetuntoani lämpimässä. Vaikka tilanne olikin erikoinen, olisi työpaikka hyvää harjoitusta tulevaisuuden varalle. Olin valmistunut liikkeenjohdon linjalta, sillä elättelin haaveita omasta pienestä hotellista, ja oli oikeastaan se ja sama, kummassa ison seurueen ruokahuollosta ja taloudenpidosta huolehti, hotellissa vai häihin valmistautuvassa kartanossa.

-Kuinka paljon siell√§ on v√§ke√§?, kysyin kiinnostuneena, kun l√§hestyimme Tuulan vuokra-autossa, pieness√§ Citro√ęniss√§, Keski-Euroopan suurinta j√§rve√§.

Tuula puisti päätään niin tarmokkaasti, että hänen hiuksensa heilahtelivat. Se oli melkoinen saavutus, sillä  naisen punaiseksi värjätty tukka oli melko lyhyeksi leikattu.

-Jos sä tarkkaa lukumäärää kysyt, niin ei aavistustakaan. Koko ajan tulee uusia loisimaan ja osa poistuu päiväksi tai pariksi vaikka purjehtiin. Ehkä siellä just nyt on jotain viidentoista ja kahdenkymmenen välillä, mutta yks jengi lähti tänään kai muutamaksi päiväksi Wieniin. Se on joka tapauksessa meidän tehtävä arpoa, kuinka paljon sitä porukkaa on paikalla. Armi on ihan kuutamolla laskelmiensa kans, Fanny ei piittaa paskaakaan, Seppo on koko ajan puhelimessa ja Ilkalla on sellanen kuoliaaksi tylsistyneen ihmisen tyhjä katse silmissään, että se ei todennäköisesti tajua mistään mitään.

-Onks niillä poikakin? Mä luulin, että nuorempi on kans tyttö.

-Ei ei. Jenny on vielä Belgiassa au pairina. Ilkka on sulhanen.

-Se kiipijä?

-No siltä se mun silmään näyttää. Se vetää yhtä Sepon tilitoimistoa ja pokaa perheen tytön.

-Mutta eih√§n siin√§ sin√§ll√§√§n oo mit√§√§n…

-Ei tietenkään. Mutta se jätkä vaikuttaa fiksulta, ja Fanny ei sitä oo. Ehkä se on ihastunu ulkonäköön. Fanny on kaunis. Mutta myös helvetin rasittava, hemmoteltu pikku prinsessa.

Tuula uskalsi tuulettaa tunteitaan minun seurassani Рhän tunsi minut niin hyvin, että tiesi minun olevan lojaali. Ajattelin kaihoisasti, että minuakin oli joskus kutsuttu kauniiksi. Se oli ollut ennen kuin Aino oli ilmestynyt Tatun elämään täydellisine viljanvaaleine hiuksineen ja upeine ruskeine säärineen. Minulla oli yleisesti ottaen varsin hyvä itsetunto, mutta juuri nyt toivoin vain, etten olisi koskaan nähnytkään Ainoa. Ainoa, joka oli kulkenut käsi kädessä entisen poikaystäväni kanssa Tampereen Koskikeskuksessa. Olin parin nähdessäni häpeäkseni juossut karkuun ja piiloutunut erään vaateliikkeen rekkien taakse.

√Ąkillisen eron ja Aino-havaintoni j√§lkeen oma keskiruskea, pitk√§ polkkatukkani, suuret, siniharmaat silm√§ni ja Ainoon verrattuna poikamainen vartaloni tuntuivat yksinkertaisesti vain tylsilt√§. Ehk√§ kartanossa olisi joku…mit√§ ne nyt olivat. Pool boy.¬†Joku Zolt√°n, jonka vilkkuvat ruskeat silm√§t veisiv√§t huomioni pahasta mielest√§ni, ja jonka kanssa voisin viett√§√§ kuumia √∂it√§ t√∂iden lomassa.

√Ąkki√§ n√§k√∂piiriini levitt√§ytyi Balaton-j√§rven turkoosina kimaltava pinta, ja unohdin hetkeksi Zolt√°nit, M√§kisen perheen aristokraattisen kes√§n ja jopa Ainon. Ihastelin ymp√§rist√∂√§ √§√§neen ja Tuula totesi:

-Joo, ja mik√§ parasta, me ollaan oikealla puolella j√§rve√§. Si√≥fok etel√§puolella on karseita neukkuhotelleja t√§ys. Silt√§ ne n√§ytt√§√§ viel√§ki, vaikka niit√§ on korjattukin. Balatonf√ľredin kaupunki taas on tosi kaunis ja vain parin kilsan p√§√§ss√§ kartanosta. Ja viel√§ hienompi mun mielest√§ on Tihany. Se on pieni kyl√§ semmosessa niemennokassa.

Auto l√§hti kiipe√§m√§√§n yl√∂sp√§in ja n√§in alhaalla Balatonf√ľredin ja auringossa kimmelt√§v√§n suuren j√§rven. Ei kest√§nyt kauaakaan, kun Tuula k√§√§ntyi vasemmalle ja ajoi pienen ajotien p√§√§ss√§ olevan rakennuksen portista sis√§√§n, suoraan suuren rakennuskompleksin sis√§pihalle. P√§√§rakennus oli tulevan esimieheni mukaan 1700-luvulta. Se oli suuri, kaksikerroksinen ja kaunis kartanotyylinen rakennus vaaleankeltaisine seinineen ja valkoisine puitteineen, ja sit√§ molemmin puolin reunustavat vaatimattomammat siivet olivat matalammat vaikkakin my√∂s kaksikerroksiset. Kun portti oli sekin rakennettu kivest√§ ja ulottui molempiin siipiin, kivetty sis√§piha oli t√§ysin suljettu.

Tuula pyöräytti auton komean suihkulähteen ja pääovien väliin ja sanoi:

-Ota tässä kamat autosta, niin sulla on lyhyempi matka. Vie ne vaikka keittiöön. Se on pääportaiden takana vasemmalla. Mä vien auton parkkikselle ja näytän sitten paikkoja.

Hypähdin autosta ulos ja nappasin peräkontista suuren Samsoniten ja täytenä pullistelevan rinkan. Heitin jälkimmäisen turhan ripein ottein selkääni ja huojuin vähän aikaa paikoillani, kun Tuula kaasutti pois sisäpihalta. Siinä tasapainoa tavoitellessani en heti edes huomannut, että joku astahti auki pönkätystä pääovesta ulos. Kun näin sivusilmällä liikettä, nostin päätäni niin nopeasti, että aloin huojua entistä vaarallisemmin. Tepastelin painavan rinkan horjuttamana pienin askelin edestakaisin, enkä yhtäkkiä ollut enää varma, johtuiko horjumiseni rinkasta vai miehestä, joka oli astunut ovesta auringonpaisteeseen.

Havaitsin kaikenlaista mielenkiintoista parissa pienessä sekunnissa, kun silmäni vilahtelivat paikasta toiseen epätavanomaisen villiintyneinä. Pitkä, hoikka, leveäharteinen hahmo liikkui kissamaisella sulavuudella laskeutuessaan portaita alas. Valkoinen paita oli puettu huolettomasti vaaleiden kesähousujen päälle ja sen hihat oli kääritty kyynärpäihin niin, että levoton katseeni pysähtyi hetkeksi lihaksikkaisiin, herkullisesti ruskettuneisiin käsivarsiin.

Vartaloni reagoi perinaisellisella tavalla, ja vatsanpohjassani käynnistyi tuskallinen jyskytys, ennen kuin ehdin edes kasvoihin. Silmäilin ahnaasti tavanomaista pidempiä tummanruskeita hiuksia, jotka kihartuivat korvallisille ja valkoisen paidan kaulukselle, kapeita kasvoja, miltei mustilta näyttäviä silmiä ja täyteläistä, selväpiirteistä suuta.

Unkarilainen. Selv√§sti. Mies. Ilmiselv√§sti. Ehk√§…pool boy. Anna sen olla pool boy tai jotain vastaavaa…, rukoilin haaveellisesti, vaikka arvioinkin miehen olevan v√§h√§n p√§√§lle kolmenkymmenen. Ei varsinaisesti mik√§√§n poika en√§√§.

-Moi. Mä kuulin, kun Tuula ajoi pihaan. Tarvitko sä apua?, muukalainen kysyi.

Hätkähdin yllätyksestä. Miehen väritys oli niin eksoottinen, että tuskin kenellekään olisi ensimmäisenä tullut mieleen varsinkaan Unkarissa, että hän olisi suomalainen. Mutta ehkä hän oli joku häävieraista. Yksi niistä, jotka olivat tulleet loisimaan, kuten Tuula sen ilmaisi.

-Tuota…oishan se kiltti√§. T√§√§ on ihan vitun painava, t√∂r√§ytin ep√§hienosti.

Olisin voinut potkaista itse√§ni. Vaikka M√§kisen perheell√§ ei oikeasti aatelistaustaa ollutkaan emmek√§ el√§neet 1800-lukua, oli tuskin asiallista kiroilla heti ensimm√§isen vieraan edess√§ kuin lappalainen. Tosin h√§mmentynyt kiroiluni oli kyll√§ miehen itsens√§ syy. Mit√§s oli niin…h√§kellytt√§v√§ ilmestys, p√§√§tin itsekseni lujasti.

Miehen silmissä välähti ja seksikkään suun pielissä käväisi hymy. Tummat, voimakkaasti kaartuvat kulmat kohosivat, ja kun miehekäs pää kääntyi hetkeksi sivuun, näin että unkarilaiselta näyttävällä suomalaismiehellä oli kyömy nenä. Upea, suuri kyömynenä.

Sänkyyn!, vartaloni kirkui jo epätoivoisena. Sain olla onnellinen, etten töräyttänyt sitäkin ääneen. Olinko joskus reagoinut Tatuun tällä tavalla? Miksi minä en muistanut?, pohdin lamaantuneena, kun mies pääsi portaat alas ja tuli aivan lähelleni.

Todella l√§helle. Niin l√§helle, ett√§ n√§in silmien s√§vyn olevan hyvin syv√§√§, sile√§√§ tummanruskeaa. Kuin samettia. Mies kumartui hiukan, h√§nen k√§tens√§ kohosivat ja pienen, unenomaisen tuokion kuvittelin h√§nen aikovan suudella minua. Huuleni raottuivat, silm√§luomeni putosivat puolitankoon ja sitten…tunsin, ett√§ rinkkani kantohihnoihin tartuttiin. Kun taakka katosi sel√§st√§ni, nolostuin perin pohjin.

Kuka ihmeess√§ suuteli ket√§√§n, ennen kuin tiesi edes toisen nime√§? En min√§ ainakaan. Eik√§ varmasti tuollainen mies. H√§n ei taatusti tarvinnut mink√§√§n ky√∂kkipiian huomiota…Potkaisin itse√§ni henkisesti uudelleen. T√§ll√§ kertaa itses√§√§li√§ tihkuvien ajatusteni ansiosta.

-Kiitos, henkäisin ja tarjosin miehelle säihkyvimmän hymyni.

Minusta tuntui, että muukalainen katsoi minua tavanomaista pidempään ja vaihtoi painoaan jalalta toiselle. Kuin harkiten jotain. Toivoin totisesti, että hän harkitsi minua. Positiivisessa mielessä.

-Mä vien sut huoneeseen, mies sitten totesi matalalla, pehmeällä äänellään, joka kiemurteli jonnekin syvälle selkäytimeeni asti.

Hän heilautti rinkan selkäänsä ja tarttui matkalaukkuun.

-Okei, huokaisin ja mietin, kuinka älykkäältä mahdoin vaikuttaa kolmen repliikkini jälkeen.

Päätin parantaa imagoani samalla, kun riensin miehen rinnalle portaisiin.

-Ihana paikka. Mä oon ollu kaikenlaisissa työpaikoissa, mutten koskaan ulkomailla ja vielä näin pitkään. Ja häiden järjestäminen on tosi mielenkiintoinen haaste.

Tummat silmät kiinnittyivät minuun, kun ryhdyimme nousemaan portaita.

-Haaste tosiaan on oikea sana. Katotaan kestääkö Seppo elokuun alkuun, kun tänne virtaa koko ajan lisää sakkia ja työntekijöitä. Unkari voi olla edullinen maa, mutta kyllä yli kaks kuukautta täydessä kartanossa pihiä maksumiestä silti syö, seuralaiseni totesi kuivan humoristisesti.

-Sittenhän sä oot ollu viisas. Kun oot tullu ajoissa paikalle. Sä voit nauttia kaikesta niin kauan kuin tätä kestää.

Painotin hieman sanaa kaikesta, vaikka minun ei todellakaan ollut tarkoitus. Mitähän minä sillä olin tarkoittavinani? Miksi minusta tuntui, että olin sisällyttänyt itseni siihen kaikkeen, johon olin viitannut? Miehen silmissä käväisi jotain arvioivaa, mutta en ehtinyt pohtimaan mitä, kun saavuimme porrastasanteelle ja hän ohjasi minut vasemmalle, aivan käytävän perälle ja siitä oikealle.

-Huone on aika pieni, mutta täällä on vaatekaappi, pieni pöytä kirjoittamiseen tai tietokoneelle ja vuode. Kylpyhuone on heti tossa porrastasanteelta vasemmalla.

-Mi-mistä sä tiedät, missä mun huone on?, kysyin äkkiä yllättyneenä siitä, että joku häävieras osasi johdattaa minut oikeaan huoneeseen.

Kurkistin ovelta sisään ja totesin miehen olevan oikeassa. Lueteltujen raskaiden, tummien huonekalujen lisäksi näin kauniisti kirjaillun tuolin selkänojan ja tummanpunaisella kukka-aiheisella kankaalla päällystetyn nojatuolin. Verhot olivat romanttisen pitsiset ja valkoiset, ja lattiaa peitti tummanpunainen kokolattiamatto toisin kuin kartanon kivisillä käytävillä.

Minua tönäistiin kevyesti selkään, ja kun liikahdin sisemmäs, tunsin henkäisyn hiuksillani. Kuumat ja kylmät väreet kirmasivat pitkin vartaloani ja käännähdin nopeasti takanani tulevaa miestä kohti. Tämä laski matkalaukun maahan, pyöräytti rinkan sen viereen ja väläytti minulle nopean hymyn, joka tuntui varpaissani asti.

-En mä tiedäkään. Mutta mä tiedän, että tää huone on tyhjänä.

-Mutta ent√§ jos t√§√§ on tarkoitettu jollekin vieraalle…?, aloitin ep√§varmana ja mietin, tulisiko Tuula pian paimentamaan minut johonkin kellarikerrokseen.

-Tänne on tulossa hyvin vähän yksinäisiä vieraita. Ainakin ne tulee vasta paljon myöhemmin, mies vastasi päättäväisellä äänellä.

-Ja mistähän sä sen tiedät?, kysyin hiukan terävämmällä äänellä kuin aiemmin, sillä en halunnut joutua vaikeuksiin.

-Siitä, että mä oon kuullu, mitä Fanny ja Armi puhuu. Mä saatan näyttää poissaolevalta, mutta mä kuulen kyllä.

Mies ojensi kätensä ja esittäytyi viimein:

-Ilkka Vahtokari. Tän sirkuksen sulhanen.

_________________________________

Muutamaa päivää myöhemmin otin keittiössä esille kolme suurta kannua jääteetä. Oli pian lounasaika, ja talon viitisentoista ihmistä odottivat pöydässä. Tunsin hien kerääntyvän otsalleni ja niskaani, sillä sää oli tulenpalavan kuuma, eikä keittiössä ollut ilmastointia.

Olin nukkunut huonosti siitäkin huolimatta, että makuuhuoneista löytyi ilmastointi. Tiesin kyllä miksi, mutta en suostunut myöntämään sitä itselleni edes hiljaa mielessäni. Olin päättänyt, että olin vain vihainen, loukkaantunut ja surullinen yllättävästä erosta, ja masentuneisuuteni saattoi aiheuttaa muita lieveilmiöitä. Kuten sen, jota en suostunut ajattelemaan.

Tuula oli kohotellut kulmiaan, kun hän oli kuullut, että Ilkka oli sijoittanut minut yläkertaan ja itse asiassa Fannyn ja hänen yhteisen makuuhuoneensa viereen. Sitten hän oli kohauttanut olkapäitään ja todennut:

-Ei kai sillä oo väliä. Jos sitä huonetta tarvitaan, sä voit tulla alas ja nukkua mun huoneistossa. Siellä on tilaa.

Aloin olla sitä mieltä, että siirtyisin mielelläni vaikka heti jakamaan huoneiston Tuulan kanssa. Epäilin vain, että äkillinen muuttoni alakertaan aiheuttaisi lisää kulmien kohottelua ja kirvoittaisi ehkä jopa epämukavia kysymyksiä. En kaivannut niitä lainkaan enää sen jälkeen, kun ensimmäisellä illallisella Armi oli minut nähdessään todennut pöydässä kovaan ääneen, että hänen mielestään palvelijoiden paikka oli alakerrassa. Hän todella eläytyi kreivittären rooliinsa.

Laukaistuaan mielipiteensä viisikymppinen vaaleaverikkö oli mulkoillut Ilkkaa Рja sitten minua, joka olin juuri tuonut pöytään viiniä. Ilkka oli näyttänyt siltä kuin ei olisi kuullut sanaakaan, mutta hänen morsiamensa oli kiirehtinyt kimittämään teennäisellä, tyttömäisellä äänellä:

-Ilkka vaan on niin hyväsydäminen! Ei se voi itelleen mitään.

Olin laskenut pullot Ilkan viittomana hänen viereensä ja kuullut vaimean puuskahduksen. Vilkaistessani alaspäin sivulleni, huomasin tuuheiden mustien ripsien verhoavan miehen katseen, mutta näin ivallisen hymyn käväisevän tämän suupielissä.

-Eikö tuo tyttö voi kaataa meille kaikille?, Armi tölväisi, kun Ilkka kaatoi viiniä sekä hänelle että Fannylle.

-Tuula ja Inkeri on kaksin keittiössä. Me saadaan oottaa ruokia ihan turhaan, jos me pannaan ne ensin kaataan meille viinitki, Ilkka lateli ilmeettömästi.

Armi nyrpisti nenäänsä, mutta piti suunsa kiinni, kunnes keksi sirkuttaa pöydän toisessa päässä hikoilevalle pulskalle aviomiehelleen:

-Seppo! Me tarvitaan lisää palvelijoita! Tai siis me ei voida odottaa niin pitkään, kuin alun perin oli puhe. Otetaan kylästä pari ihmistä jo nyt.

Seppo näytti jähmettyvän paikoilleen kuin lähestyvän pedon haistava jänis. Hän totesi varovaisesti:

-Katotaan sitä. Jos tuntuu, ettei pärjätä niin sitten. Eikä me puhuta palvelijoista, Armi.

-Mutta sitähän ne tekee. Palvelee meitä, Fanny pisti väliin suuret siniset silmät viattomina.

Niiden nimet on Tuula ja Inkeri. Ja ne tekee töitä. Kovasti!, Ilkka melkein ärähti.

Pöytäseurue oli hiljennyt, minä olin vilkaissut Ilkkaa tavalla, jota en halunnut ajatella Рosa lieveilmiötä Рja sitten olin kiiruhtanut posket palaen pois.

Kun palasin taas nykyhetkeen, estin ajatuksiani livahtamasta jälleen kerran siihen, mitä en suostunut ajattelemaan millään tasolla. Se alkoi olla jo todellista taiteilua ja totista aivojumppaa, mutta tihrustin tiukasti jääteessä killuvia sitruunanviipaleita ja kokeilin kannatella kahta valtavaa kannua yhtä aikaa. Liian suuri kompastumisvaara, päätin sitten. Palvelijaa ei varmaankaan katsottu hyvällä, jos hän kaatui rähmälleen isäntäväkensä eteen ja kasteli nämä jääteellä, arvelin mielessäni hyisesti.

Tuula käväisi keittiössä, tarttui suureen astiaan, jolla oli friteerattua kanaa ja huikkasi:

-Tuo ne kannut pian. Ne tyhjenee alta aikayksikön.

Pidin pääni kiirehtimisestä huolimatta ja nostin vaivalloisesti vain yhden kannun syliini. Kuulin jonkun kävelevän keittiöön talon sisältä ja oletin sen olevan Tuulan, joka jostain syystä oli kiertänyt sisälle hallin kautta. Olin juuri kääntymässä keittiöstä takapihalle johtavaa ulko-ovea kohti, kun mausteinen, puhdas, maskuliininen tuoksu ui nenääni ja tajusin olettaneeni väärin.

Jähmetyin paikoilleni, tuijotin kannua käsissäni ja nieleskelin sitä, mitä en halunnut tuntea. Se tuli silti. Se rysäytti vaivalla rakentamani lukot, esteet ja muurit kertaheitolla rikki ja valtasi sekä kehoni että mieleni. Se oli sekoitus avutonta himoa, järjetöntä mustasukkaisuutta ja täydellistä voimattomuutta. Suljin silmäni pieneksi hetkeksi ja sallin itseni vaipua kuvitelmiini. Pieneksi hetkeksi vain.

Ilkka oli varmastikin tullut hakemaan jääteekannuja, jos oli kuullut Tuulan kommentin tullessaan alas. Hän oli aiemminkin käynyt Sepon ja parin muun miehen kanssa hakemassa juomia ja suurempia tarjoiluastioita meitä auttaakseen. Juuri nyt halusin kuitenkin kuvitella, että hän oli tullut minun vuokseni. Vain minun. Siitäkin huolimatta, että hän oli varattu. Siitäkin huolimatta, että tukkani oli sotkuisella poninhännällä, minulla ei ollut meikkiä ja kasvojani peitti hieno hikikerros.

Kun aika kului, eikä Ilkka sanonut mitään, avasin silmäni, mutta liikahtamaan en vieläkään pystynyt. Tiesin miehen seisahtuneen taakseni, odotin hänen kurottavan kätensä kohti jääteekannuja ja menin sekunti sekunnilta enemmän tolaltani, kun hän ei tehnyt mitään. Puristin suuni kiinni, kun pakotin kiihtyneen hengitykseni kulkemaan nenän kautta ja yritin keksiä jotain järkevää sanottavaa. Jotain, mikä herättäisi minut tästä sekasortoisesta tilasta, johon olin vajonnut.

Avasin suuni, ja ulos tuli yksi ainoa hengästynyt sana. Se, joka toistui unissani kaiken aikaa.

-Ilkka.

Mies astahti lähemmäs. Niin että tunsin hänen toisen kenkänsä tönäisevän vahingossa balleriinaani ja rintansa hipovan poninhäntääni. Näin, kuinka ruskettuneet, pitkät käsivarret ojentuivat ympärilleni ja suuret kädet peittivät kannua pitelevät sormeni. Sillä siunaamalla, kun lämpimät sormet painautuivat iholleni, otteeni kannusta lipsahti.

Odotin jo kuulevani lasin räsähdyksen lattiakivetystä vasten ja näkeväni teen lainehtivan lattialla, mutta Ilkka reagoi salamannopeasti. Hänen sormensa punoutuivat omieni väliin, hänen käsivartensa painautuivat käsivarsiani vasten ja hän nykäisi minut lujasti rintaansa vasten samalla, kun puristi pelastamaansa astiaa.

Kuulin miehen hengähtävän vaimeasti ja odotin sanoja, lauseita, vetäytymistä pois. Kun mitään ei tapahtunut ja seisoin yhä lukuisammiksi kasvavien sekuntien ajan vain painautuneena häntä vasten, en voinut vastustaa enää kiusausta.

Nojauduin raskaasti taaksepäin ja käänsin päätäni niin, että poskeni viisti vaaleansinisen t-paidan rintamustaa. Minua huimasi väärällä ja silti niin oikealla tavalla. Kun Ilkka kumarsi päätään ja hänen suunsa laskeutui ensin hiuksilleni ja sitten korvalleni, kannu ei enää ollut ainut, joka oli vaarassa valahtaa maahan.

Ruumiini täyttyi alkukantaisesta, ehdottomasta tunteesta, jollaista en koskaan ennen ollut kokenut. Se vaati minua kääntymään, riisumaan takanani seisova mies, suutelemaan jokaista senttiä hänen vartalostaan, ottamaan hänet sisälleni heti paikalla. Yritin muistuttaa toivottomasti itseäni siitä, etten halunnut himoita miestä, joka oli pian menossa naimisiin toisen naisen kanssa. En tietenkään halunnut.

Rationaalisilla haluamisillani ei vain ollut minkäänlaisia mahdollisuuksia, kun jouduin Ilkan läheisyyteen.

Ja nyt hän oli tullut niin lähelle, että sitä oli vaikea selittää minkäänlaisilla rationaalisilla keinoilla. Painautumiseni häntä vasten olisi voitu selittää pelkillä reflekseillä, jos mies olisi päästänyt minusta irti heti pelastettuaan kannun. Mutta hän ei päästänyt. Päinvastoin. Hän rutisti minua entistä lujemmin rintaansa vasten, hänen huulensa hyväilivät korvalehteäni niin, että silmäni nipistyivät uudestaan kiinni ja sitten hän kuiskasi:

-Mä ajattelen sua. Mä en voi sille mitään.

Päässäni räjähti raivoamaan syntinen, syntinen sävelmä, viettelevä kuin seireenien laulu. Tunsin alaselkääni vasten, kuinka miehen kalu nytkähteli tummansinisten kesähousujen alla. Tunsin jalkovälini turpoavan ja kiristyvän pikkuhousujani vasten. Tunsin säädytöntä nautintoa tuottavan pienen kitkan, kun niittasin lyhyen, mustan hameen peittämän takamukseni vielä tiukemmin mieheen kiinni ja liikautin lanteitani.

Ilkka henkäisi, näykkäisi hampaillaan korvalehteäni, ja kun hän astahti taaksepäin kannu kädessään, hän sanoi karheasti:

-Mä otan ton toisenki.

Juuri silloin Tuula marssi sisään, ja pääni käännähti syyllisenä vanhempaa naista kohti. Ilkka kurottautui ohitseni, hänen käsivartensa hipaisi taas käsivarttani ja minä pomppasin miltei ilmaan. Mies mutisi Tuulalle vaimeasti tulevansa hakemaan loputkin juomista, mutta esimieheni katse oli ja pysyi minussa. Kun Ilkka oli mennyt, Tuula sanoi kiihkottomasti mutta painavasti:

-√Ąl√§ mee tohon halpaan. S√§ loukkaat vaan ittes ja hankit viel√§ meille potkut.

-Mihin?, kiekaisin niin epäuskottavasti, että olisin nauranut itselleni, jos olisin ollut vieressä kuulemassa.

Tuula nosti kätensä muodokkaille lanteilleen ja hänen lyhyenläntä olemuksensa näytti kasvavan kokoa, vaikka hän ei näyttänyt vihaiselta.

-Sä tiedät kyllä. Ilkka voi olla tylsistyny ja se saattaa kaivata ajanvietettä. Ennen kuin sä teet mitään tyhmää, yritä muistaa, että se on ollu seitsemän vuotta Sepolla duunissa ja kolme vuotta se on seurustellu Fannyn kans. Se tuskin muuttaa suunnitelmiaan viikkoja ennen häitä. Tolla ulkonäöllä on helppo löytää huvituksia ja jos se sellaisia kaipaa, anna sen löytää niitä tuolta alhaalta kaupungista Рälä sun lakanoista.

Tunsin punan kohoavan poskilleni sitä kivuliaampana mitä pidemmälle Tuula ehti. Nainen piti pienen tauon ja hymyili sitten lohduttavasti, ennen kuin sanoi:

-Mä tiedän, että sulla on just nyt vähän vaikeeta. Täällä on monta sinkkumiestä. Mikään ei estä sua valitsemasta jotakuta niistä ja pitämästä vähän hauskaa.

KIINNOSTUITKO TARINASTA? VOIT LUKEA KARTANON TOISEN LUVUN TARINAT-OSIOSSA JA OSTAA 3. JA 4. LUVUN VERKKOKAUPASTA!

Löydät Kartano 2:n täältä!

Osta luvut 3-4 tästä!

 

Lue lisää tarinoita

JUHLAT 3-5 kaupassa!

Hei! Ehkä olette jo huomanneetkin, että ensimmäiset luvut Juhlista ovat luettavissa, mutta koska tiedän osan teistä seuraavan Ajankohtaista-osiota, pistän linkin lukuihin vielä tännekin. Näin joulun alla ja pimeän painaessa päälle on ollut kivaa kirjoittaa tarinaa,...

Juhlat 2 ūüĒ•

Todellinen journalisti on rohkea, eikä pelkää suuriakaan haasteita. Hän etsii totuutta pitkäjänteisesti ja kunnianhimoisesti ja on valmis tekemään sen eteen moninaisia uhrauksia. Totuushan ei pala tulessakaan, mutta usein sitä yritetään peitellä ja salata. Toimittajan...

Juhlat 1. luku ūüĒ•

Juhlien ensimmäinen luku on vähän kuin teaseri. Sankari ei vielä esiinny siinä, mutta asetelma tulee selväksi. Poikkeuksellisesti julkaisen tarinasta myöhemmin kakkosluvunkin ilmaiseksi. Se tapahtuu sitten, kun laitan ensimmäiset maksulliset luvut myyntiin....